Ei unelmia vaan tätä päivää ja iloa

Tämä kuva on viime vuodelta, jolloin siskoni oli elossa ja täytti 38 vuotta. Tässä vaiheessa vielä unelmoimme siitä, että sisko kyllä paranee, vaikka tilanne näyttikin synkältä.

Oli kyllä vaikeaa keksiä mitä kirjoittaisi synttärikorttiin ihmiselle, jolla on elämänsä jyrkin ja kivisin polku edessä: juuri löytynyt laajalle levinnyt syöpä ja kovat hoidot.

Yritin muistaakseni tsempata kortilla siskoani: “Nauti hyvistä hetkistä ja unelmoi yli pahimman.” Muistan miten ajatuksemme kuitenkin kääntyi diagnoosin synketessä ja hoitojen loppuessa tulevaisuuden haaveista vain käsillä olevan hetken arvostamiseen.

Siskoni ehti sairastaa ennen kuolemaansa yhteensä 6 kuukautta. Tämä aika tuntui kuitenkin pisimmältä ikinä, mutta positiivisessa mielessä: päivien rullaamisen, arjessa ryntäilyn ja tulevaisuuden haavemaalailun sijaan keskityimme joka sekuntiin. Nautimme niistä yhdessä ja olimme niistä kiitollisia.

Siskoni muisti lopussa kiittää monesta pienestä asiasta. Kyllä se niin menee, että vaikka moni asia elämässä olisi synkkä, löytyy varmasti niitä hyviäkin pieniä asioita – asioita joista voi olla kiitollinen ja iloinen.

Toivoa, iloa ja kiitollisuutta kaikille! <3 Kyllä sitä on jokaiselle tarjolla, kunhan vain muistaa etsiä.

Advertisement

Rauhaisaa joulua!

_nik9551
_nik9540
_nik9564_nik9580
_nik9541

Ohhoh, postaus lähti julki jo ennen aikojaan pelkkien kuvien kanssa..Mutta toisaalta, kuvat kertovat jo melkein kaiken: maailmaan parhaimpia Pipareita tuli tehtyä sekä pakettikortteja. :)

Mietin pitkään jaksanko alkaa tekemään piparitaikinaa, mutta täytyy sanoa että se kannatti sillä MIKÄÄN EI OLE MAISTUNUT IHANAMMALTA (raakana tietenkin <3 ) kuten tämä itse tehty piparitaikina. Kyllähän kaupan piparitkin maistuvat hyvälle, mutta kyllä se itse voilla tehty vaan vie voiton. Ja mikä tuoksu taikinan tekovaiheessa keittiöön leijailikaan!

Lisää joulumieltä tuotti se, että piparit tehtiin yhteistyönä: minä lupasin tehdä taikinan ja perheen pojat eli mies ja taapero leipoivat ja paistoivat piparit. Ihanaa, että kaikkea ei tarvitse tehdä itse. Kyllä ne miehetkin osaa.

Jos ensi vuonna täytyy miettiä, mistä joulupuuhasta säästetään, ei se saa olla piparkakkutaikinan teosta ainakaan. Meillä taidetaan ainakin tänä vuonna nipistää sitten joulusiivouksesta. ;)

Rauhaisin jouluterveisin,
P

Lataa tästä: tulostettavat pakettikortit

Silkkipaperilove – lahjapaperina

Silkkipaperikääreinen lahjapaketti - yksinkertainen ja tyylikäs
Silkkipaperi lahjapaperina ja mt-teippejä

Minä olen rakastunut silkkipaperiin. Ja tämä rakkaus on sortiltaan sellaista riipivää – eli rakkautta, joka tuottaa paljon päänvaivaa ja jonka kanssa saa olla hyvin helläkätinen! Mutta silkkipaperi on monipuolinen ja antaa haastetta – siksi se kai onkin niin kiinnostava toveri.

Silkkipaperia voi käyttää lahjapaperina ja siitä voi tehdä koristeita. Paketointipuuhissa tykkään silkkipaperin tuntumasta ja siitä, että lahja saa herkän kääreen, joka on myös helppo avata.

Herkkyys tulee ilmi ikävä kyllä myös usein jo paketointivaiheessa – paperi rikkoontuu erittäin helposti.. Enpä muista yhtäkään pakettia, johon ei pientä repeämää olisi tullut. Mutta onneksi yleensä kaksinkertainen paperikerros, näyttävä rusetti ja vastaanottajan onnitteluhalaus ovat yleensä pelastaneet tilanteen. :)

Paketoin sisarenpoikani synttärilahjan miehiseen mustaan silkkipaperiin, mutta makusteltuani yksinkertaista pakettia (jossa oli vain vihreä lahjanaru) päätin lisätä pakettiin vielä teippejä. Niiden kanssa toimiminen vasta jännittävää olikin, sillä teipin kerran kosketettua silkkipaperin herkkään pintaan ei sitä voinut enää poistaa ilman repeämää. Siinäpä vaarallista ja jännittävää rakkautta kerrakseen!

Kumpi teistä oli muuten parempi – ilman teippejä vai niiden kanssa? Itseä jäi vähän kaivelemaan tuo teipeillä höystö, mutta yksinkertaisempaan lookiin ei luonnollisesti ollut enää paluuta..

__
Tarvikkeet:
Mt Slim Deco-teippi (Teippitarha), silkkipaperit: nykyään mitä ihanimpia silkkipapereita löytyy askartelukauppojen lisäksi myös markettien paketointi- tai askarteluosastolta.