Unohdin postata kiireessä tuttinauhatehtaan toisen osan – tein aikanaan myös puuhelmistä tuttinauhan, joka sopii tyylikkäämpäänkin menoon.
Parasta tuttinauhassa oli se, että sain käytettyä siihen joulukoristeista ylijääneet hopeiset puuhelmet – ja pääsin maalaaman niitä mattamustalla värillä. Mattamustalla maalaaminen oli nimittäin jälleen kerran ihanan terapeuttista! 😃 En tarkoita, että mustalla tavaroiden sutiminen tuntuu hyvälle vaan syynä taitaa olla matt lack-maali, joka on juuri sopivan paksua ja levittyy kauniin peittävästi. Jotenkin vaan sillä maalaaminen leveällä pensselillä on aiheuttanut minussa suuria posiitivisen rentouttavia tunteita.. aah.
Innostuin muuten joulun alla maalaamaan myös muita puuhelmiä valkoisella mattamaalilla, ja en tiedä johtuiko se eri merkkisestä maalista vai pinnoitetuista puuhelmistä, mutta helmistä tuli aivan kamalan näköisiä ja homma ei ollut lainkaan terapeuttista. Pikemminkin tarvitsin terapiaa sen sähellyksen jälkeen: Maali levittyi epätasaisesti, helmet pyörivät lattialle ja kuivuttuaan maalijäljestä tuli läpikuultava.
Homma sapetti sitten niin, että joulunauhaksi tarkoitetut puuhelmet odottavat vieläkin askartelulaatikossaan..luultavasti toista maalauskertaa ja muuntautumista joksikin muuksi kuin joulunauhaksi.
Mutta onneksi on mattamusta maali. Sen nimeen vannomme! ;)
Ohjeita ja vinkkejä tuttinauhan tekoon helmiä käyttäen
- Helmet on helppo maalata kerralla työntämällä ne grillitikkuun. Maalia kannattaa kuitenkin käyttää niukasti ja siirrellä helmet tikussa hieman kauemmaksi toisistaan – näin helmet eivät tartu kiinni toisiinsa maalin kuivuessa.
- Kuivasin helmet asettamalla grillitikun vaakatasoon kahden vessapaperirullan päälle (tikun toinen pää toisen rullan päälle, ja tikun toinen pää toisen).
- Kiinnitä nyöri tuttirenkaaseen huolellisesti solmien (ompelin itse solmun vielä kiinni mustalla omplelulangalla, jotta solmu ei varmasti aukea).
- Nyörin kannattaa olla tukevaa – esimerkiksi kuminauhan lapsi voi venytellä rikki.
- Pujota helmet nyöriin tuttirenkaan kiinnityksen jälkeen.
- Solmi nipsutin kiinni nyöriin (ja varmista solmu mustalla ompelulangalla päälle vielä ommellen).
- Käyttämällä nauhapäitä saat siistin ilmeen tuttinauhaan. Nauhapäiden käyttö ei kuitenaan ole välttämätöntä. Jos käytät nauhapäitä, tarvitset myös nauhapäiden kiinnipainamiseen korupihdit. Kuvissa yksityiskohtia, miten nauhapää painetaan kiinni nauhaan.
Tarvikkeet:
Puuhelmiä, Hobbylack matt-askartelumaalia, nauhapäitä, korupihdit (lattapihdit ja nauhapäänpuristaja), tuttirengas (Nappikauppa Punahilkka), Nipsutin (Merletto, Tampere), kangasnyöri, ompelulankaa ja -neula.