Hannatädin kakut ja lahjapussukka

image

imageimage

Dr. Sugarin sivuilla oli retroleivontahaaste, joten päätin tuplaretroilla ja julkaista täällä vanhasta leivontablogistani napatun erittäin klassisen (siis todella retron!) pikkuleipäohjeen.

Halusin kaivaa tämän ohjeen esille jälleen kerran, sillä Hannatädin kakut eivät petä koskaan – ne ovat vuosikymmenestä toiseen aina yhtä hyviä. Lisäksi juuri tämä leivonnainen on henkilökohtaisesti minulle tärkeä, sillä näillä tuli tutustuttua aikanaan mummon kanssa leivonnan ihmeelliseen maailmaan ja sen keskeisimpiin ja kallisarvoisimpiin osasiin: sokeriin, kermaan ja voihin.

Ja voi pojat, Mummo kyllä tiesi… Voin nimeen vannon edelleen. (Ilman voita ei leivontapöydältäni lähde yhtään tekelettä uuniin.) Lisäksi näitä herkkuja lapsetkin osaavat tehdä! Kai siitä maistuvan hyvästä lopputuloksesta ja onnistumisen ilosta minuunkin tarttui sitten leipomisen kipinä, ja se palaa vieläkin.

Harmikseni minulla ei ole mummon alkuperäistä reseptiä missään, mutta tässä on kakkusten ohje Ullan Svenskin “Lempileivonnaiset”-kirjan ohjeella. Hyviä olivat.

HANNA-TÄDIN KAKUT (75 kpl )
200*C, noin 10 min.

  • 3 dl sokeria
  • 200 g voita
  • 1,5 dl kermaa
  • 6 dl vehnäjauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 
1,5 dl perunajauhoja
  • Koristeeksi: ripaus tomusokeria

Vaahdota pehmeä voi ja sokeri. Lisää kerma joukkoon.
 Sekoita keskenään jauhot. Lisää jauhot taikinaan ja sekoita hyvin.

Pyöritä taikinasta tanko ja leikkaa se pieniksi samansuuruisiksi paloiksi. Pyöritä palat palloiksi käsiesi välissä – ja litistä hieman esim. lasilla.

Paista uunin keskitasolla 200*C noin 10 minuuttia. Sihtaa jäähtyneille pikkuleiville halutessasi sokeria.

 Ohjeita ja vinkkejä 

  • Vaikka kyseessä onkin helppo ja aina onnistuva perusresepti, voi kakkujen profiilia korottaa korkealaatuisemmaksi pitämällä kakkujen koon ja ulkonäön mahdollisimman symmetrisenä. –> Tee kakkutaikinasta alle 3 cm paksuinen pötkö. Leikkaa pötköstä maksimissaan 3 cm:n palasia, ja pyörittele nämä käsiesi välissä pelille palloiksi. Ota tämän jälkeen juomalasi ja jauhota sen pohja hennosti vehnäjauhopussissa. Painele juomalasin pohjalla pallot littanaksi – lisää välillä jauhoja lasin pohjaan, jos taikinapallot alkavat tarttua kiinni. Näin kakkujen ulkopinta paisuu tasaisesti, eikä kakkuihin jää sormien jättämiä epäsäännöllisiä “lommoja”.
  • Ullan ohjeessa vinkattiin sihtaamaan tomusokeria jäähtyneiden kakkusten päälle juuri ennen tarjoilua. Tätäpä ei mummoni aikoinaan opettanutkaan, mutta näin myös kakkusista tuli juhlavampia ja tomusokeri nosti hennosti vielä kakkusten herkullisuutta lisäämällä niiden makeutta.
  • Kääräisemällä pikkuleivät pakastuspussiin ja sujauttamalla ne kauniin lahjapussukan sisälle, saa näistä kakkusista nopeasti myös kauniin lahjan.

Voit ladata ja tulostaa kuvassa näkyvän  A4-kokoisen lahjapussukka-printin tästä.

Advertisement

Kukkia kiitos!

_NIK6300_NIK6290_NIK6294

Lapsen ensimmäiset nimipäiväkekkerit menivät hyvin ja viirin väritystehtävästä tuli lopulta hitti, kunhan lapset alkujännityksestä hieman rentoutuivat ja uskaltautuivat piirustuspöydän ääreen. Mutta viireistä ja juhlista kuvia lisää myöhemmin.

Vieraiden mukana tuli useita kukkakimppuja – täytyy sanoa, että ne ovat aina ilo ja tervetullut lahja! Voi kun joskus raskisi itselleenkin suoda kimpun…vaikka ihan ilman mitään syytä.

Kuinka monta kertaa sinä olet suonut itsellesi kimpun?

If my baby was a Batman villain…#1

Pakkaspäivän iloksi leikiteltiin huopapalasella ja kameralla. Taih, no äiti taisi enemmänkin leikkiä.. :)

"Hello, mummy's baby boy.." And so innocent.

”Hello, it’s me mummy’s baby boy..” And so innocent.

While mummy is away Mr. Fortune steps in..

While mummy is away Mr. Fortune steps in…

"So this is our evil plan of today? Ha-ha-haa!"

”So this is our evil master plan of today?”

"Pheww, thank God the day is over and I can be again my lovely me!" <3

”Pheww, thank God the day is over!  And I can be me again..”

 

Kuulumisia: Värisuunnittelua



Tämä vuosia sitten lehden kylkiäisenä saatu painoväriopas on ollut kovassa käytössä! Koskaan ei kai voi olla liian tarkka väriskaalojen suhteen.. :) Tässä etsiskellään aamukahvin äärellä sopivia sävyjä kummityttären jäätelöbaarin etiketteihin. Toivottavasti kelpaa pikku-neidillekin.

Kuulumisia: Ensimmäiset juhlat

ristiaiset468351067414908_n

Pikkumiehen ristiäiset vietittiin aurinkoisissa tunnelmissa. Onneksi tuli tilattua tarjoiltavat pitopalvelusta niin äiti sai keskittyä olennaiseen.. eli juhlapaikan koristeluun! (Noh, pitihän sitä pienoikaistakin hoitaa aina välillä. Tai oikeastaan suurimman osan ajasta.. :) )

pst! Lapselle löytyi H&M:ltä ihana rusetillinen ’juhlapaita’. Tässä mukavassa, venyvästä puuvillatrikoosta tehdyssä bodyssa oli hyvä viettää ensimmäisiä juhlia.

Väliterveiset vauvalasta

Postauksissa on ollut pieni tauko nyt, sillä perheeseemme syntyi vauva 12.7. Alku on vaatinut keskittymistä, ihmettelyä ja opettelua – mutta samalla imetyksen hyvinä hetkinä on jo kehkeytynyt joitakin uusia ideoita vauvalan sisustukseen. Niistä lisää vähän myöhemmin.. :)

_NIK4459_elmeri