Siskolle askarrellen


…viimeisen kerran.

Siskoni menehtyi syöpään toukokuun alussa. Kuva on hänen muistotilaisuudestaan, joka oli maailman kaunein, iloisin ja surullisin. Tulostelin kivoja ja hauskojakin kuvia hänen elämänpolultaan ja matkan varrelle sukulaiset ja ystävät saivat lisätä omia muistojaan.

Miksi käytin sanaa “iloinen” muistotilaisuuden yhteydessä? Ehkä näin shokista hiljalleen toipuneena ymmärrän, että pysyäkseni järjissä tuossa vaikeassa tilanteessa halusin että surun, toivottomuuden ja menetyksen sijaan keskittyisimme siihen kun hän oli vielä elossa. Antaisimme arvoa siskoni elämälle – sen parhaille hetkille ja mukaville muistoille, jossa kaikki paikalla olleet saivat olla mukana.

Ajattelin tuolloin, että vaikka kuolema on kamala asia, voi näinkin pahasta tilanteesta löytää myös hyvää. Katkeruuden ja surun sijaan muistaisin päällimmäisenä tästä siskoni maailman parhaan asenteen elämää kohtaan. Siskoni oli elämänhaluinen loppuun saakka, hän ei luovuttanut! Hän ei antanut periksi. Lisäksi välillä sääliessäni siskoa hänen ikävästä tilanteestaan, hän vain käänsi asian leikiksi.

Ajattelin heti kuoleman jälkeen, että jos siskoni oli lopulta täysin sänkypotilaana ja hän ei pystynyt syömään ruokaa viimeiseen neljään kuukauteen, oli kuolema tässä tilanteessa jo helpotus.

Mutta… Se taisikin olla vain asian kieltämistä ja ensitilan shokkivaihetta. Nyt negatiivisia, surullisia ja toivottomiakin ajatuksia pulpahtaa koko ajan pintaan. Aiemmat positiiviset ajatukset tuntuvat suorastaan vähän yhdentekeviltä: Miksi isosiskon täytyi mennä? Miksi hän joutui kokemaan tämän kamaluuden, aivan yllättäen ja “ilman mitään syytä”? Miksi hänen puolisonsa ja perheensä joutuu kokemaan tämän? Onko tässä elämässä oikeastaan mitään järkeä, jos sen tilanne voi näin yllättäen kääntyä ja päättyä?  (Vaikka mitä tekisit, yrittäisit tai toivoisit.) On vaikea ymmärtää, että siskoni oli vierelläni koko elämän ja nyt hän on vain poissa.

Minun osalta sureminen taitaa alkaa todella vasta nyt.

Mutta vaikka postaukseni ei päättynyt kovin positiivisiin tunnelmiin, uskon että tilanne ei ole toivoton. Siskoni perhe selviää tästä, elämä kantaa eteenpäin. Myös minä selviän tästä. ❤️ Elämässä on jo nyt paljon iloa ja hyvää, josta voimme nauttia ja olla kiitollisia. Mutta surraan nyt ensin.

Harmi, että kävi näin.

Ei se niin mustavalkoista ole…Eikä mustaa ainakaan!

_nik9303

Sairastuminen lähipiirissäni on vienyt nyt voimia ja olen pitänyt taukoa bloggaamisesta.

Alkujärkytyksestä, itkusta ja lamaantumisesta selvittyäni kuitenkin ymmärsin, että nyt jos koskaan ei ole syytä suruun. Vaikka sairaus muuttikin ehkä vieraaksi lähipiiriimme, elämä jatkuu. Meidän kaikkien elämä! <3 Jokaisesta päivästä kannattaa olla kiitollinen, jokaisesta päivästä kannattaa nauttia.

Sen sijaan, että lankeaisi surkuttelemaan tai takertumaan aikaan ennen sairautta, voi sairaudenkin ottaa mahdollisuutena kokea myös hyvää. Sairastuminen antaa perspektiiviä ja laittaa asiat tärkeysjärjestykseen. Sairaus lakaisee turhat tunteet pois ja jättää jäljelle ne tärkeimmät. Sairaus voi olla mahdollisuus hidastaa vauhtia, ottaa (jopa) kevyesti ja antaa arvoa elämälle.

Elämäniloitkaamme!


ps. Kuvassa ei sairauden vaan Deutsches Museumin pitkien käytävien väsyttämä äiti. :)

Luovuuden liikkeellepanija?

Paperiputket kierrätyspaperista

Olen tuskaillut joskus toimistossa istuessani ja visuaalista suunnittelua kiireellä tehdessä, ettei ”luovuus ei kulje kello kaulassa” tai käskien.  Mutta toisaalta, joskus jokin tavoite kuten aikaraja, teema tai kilpailu saa luovuuden kukkimaan.

Meillä on tänään jälleen ”ompeluseuran” kokoontuminen, jossa teemana himmelit. Kuten aina tapaamisen lähestyessä, alkoi inspiraationi pulppuamaan. Ja nyt muutamaa tuntia ennen h-hetkeä aloin työstämään materiaaleja himmeleitä varten. Jos kokoontumista ei olisi tänään, en olisi luultavasti (koskaan) siirtynyt tuumasta toimeen.

Joskus pieni houkutin on hyvästä luovuudelle.
Mikä saa sinun luovuutesi kukkimaan?

”Himmeleistä” lisää hieman myöhemmin. Jotain pientä ja kaunista toivon mukaan syntyy vanhoista sanomalehdistä rullatuista paperipilleistä ja mattamustaksi maalatuista vanupuikoista. :)

 

Joulukalenteri-ideoita ja suunnittelun iloa

img_0075

Joskus suunnittelu on mukavampaa kuin itse tekeminen. Ja nykyään myös suunnittelusta on tehty varsin mukavaa, kun on internet..ja mikä ihaninta Pinterest!

Keräsin Pinterestiin joulukalenteri-ideoita. Käykää toki katsomassa ne, jos ”joulukalenteri aikuiseen makuun” kiinnostaa. :) Näiden pohjalta syntyi myös meidän perheen tämän vuoden kalenteri, josta lisää tulevissa postauksissa.

Vaikka monta täydellisen ihanaa ideaa tuli surffailessa jo vastaan, kävi lopulta niin kuten yleensä käy: omasta tekeleestä tuli sitten aivan omanlainen. Se minusta surffailussa ja ”benchmarkkauksessa” onkin ihaninta (ja paljastetaan salaisuus: samaa menetelmää käytän melkein aina myös työssäni visuaalisena suunnittelijana), että vaikka kuinka lähtisi jo jostain olemassa olevasta ideasta liikkeelle, päätyy lopulta jonnekin aivan muualle.

Ja hyvä niin: Alkuperäistä ideaa ei ole siis härskisti kopioitu, vaan se on toiminut pohjana jollekin aivan uudelle. Jopa silloinkin, kun homma on lähtenyt käyntiin melkein kopiointina.

Tätä ei kannata ymmärtää väärin. Uskoisin näin maailman nykyään toimivan: 0,5%  porukasta tekee täysin uutta ja ennennäkemätöntä (taitelijat ja innovaattorit) ja 99,5% muuntelee ja varioi jo olemassa olevaa. Lisäksi inspiraatio vaatii pohjaksi lähdemateriaaleja: ennen ne haettiin matkoilta, taiteesta ja kirjallisuudesta, nyt lähteenä toimii internet.

Mutta takaisin suunnittelun iloon…

Monelle käsillä tekeminen on terapiaa, mutta minulla ehkä käsitöiden antoisin vaihe on suunnittelu. Olen usein nauranutkin, että voi kun minulla olisi assistentti. Silloin voisin keskittyä 100% ideointiin ja joku toinen, minua jopa kädestään kätevämpi (se ei paljoa vaadi..:) ) voisi hoitaa homman loppuun asti!

Onneksi nykyään on netti, jossa montaa ideaa voi makustella yhtäaikaa ennen toimeen ryhtymistä. Ja mikä parasta, välillä ei tarvitse edes ryhtyä tekemään mitään! Minulle ainakin kauniiden lopputulosten katselu ja makustelu mielessä on jo terapiaa itsessään. <3

Uskaltaako nyt alkaa puhumaan jo joulusta?

_nik5681

Mieleeni hiipi joulutunnelma yleensä hyvin varhain loppusyksystä. Oikeastaan virstanpylväänä voisin kai pitää lehtien tippumista. Kun kesästä ei ole enää viimeistäkään merkkiä jäljellä kai sitä psykologisesti alkaa odottamaan seuraavaa kohokohtaa: joulua.

Täytyy myöntää, että muutamana viime vuonna varsinaisen joulun vietto on minulla syystä tai toisesta hieman menettänyt merkitystään. Pari vuotta sitten kuvasin tilannetta jopa kriisinä. Se lapsuuden ja nuoruuden satumainen ja aikuisuuden pyhä juhla oli jotenkin kadonnut.

Samalla silti aloin jo puuhata joulua kasaan aina vain varhemmin koristeita väkertäen ja jouluvaloja ja kynttilöitä sytytellen. Mistä oli kyse? Mitä järkeä oli valmisteluilla, jos juhlan alkuperäinen merkitys oli tuntunut kadonneen?  Ymmärsin asian ehkä juuri tänään… Minulle tällä hetkellä joulu ja jouluvalmistelut ovat henkistä valmistautumista talven tuloon. Monelle muulle se on muuta, mutta minulle se on siirtymisriitti taakse jäänestä kesäkaudesta kohti uutta kautta. Talvea. Ja olkoonkin se kylmä ja hämärä, on se helpompi vastaanottaa hyvillä mielin.

Valmistelut itsessäänhän tekevät tästä koko ajan pimeämmäksi käyvästä kaudesta helpommin siedettävän. On ilo suunnitella ja tehdä tuttuja perinteisiä koristeita. On ihanaa makustella mielessään (ja varmaankin jo marraskuun lopusta alkaen suussakin) joulun ihania mausteita ja makuja. Lisäksi jouluun liittyvien kynttilöiden ja ulkovalojen käyttö tuo ihan konreettisestikin valoa ja lämpöä kylmentyviin iltoihin. Vaikka ihana kesä ja syksy ovat ohi ja vaikka edessä on pimeä ja kylmä kausi, uskallan sen näin ottaa askel askeleelta ilolla vastaan.

Kuvassa muuten viime vuoden joulukuusi. Meidän perheen ihka ensimmäinen oma joulukuusi. Kyllä sitä ihailtiin! Pimeydessä ja valot päällä. <3 Ja lahjojahan ei kenenkään pitänyt ostaa, mutta näin tässä taas kävi…. :)

Lämpöä, valoa ja viriävää joulutunnelmaa kaikenlaisille tallustajille toivoen. – P

ps. Seuraavassa postauksessa tulossa joulukalenteriaskarteluvinkkejä. Täällä ainakin lähtee nyt suunnittelu käyntiin!

Milloin sinä aloitat jouluvalmistelut? ;)

Kesämuistoja ja samankaltaista käytöstä

_nik7489
_nik7480
_nik7476

Hiekkalaatikon reunalla jutellessa ja lapsosia katsellessa on tullut selväksi, että jotkut asiat vaan ovat meihin sisäänrakennettuja. Kaikki lapset siis toimivat samoin tietyssä vaiheessa kehityskaartansa. Toki jokaisella on vielä siihen päälle sitten omat erityispiirteensä, mutta on ollut ihmeellistä huomata, että osa hassuista ja vähän oudoistakin tavoista vaan toistuu, lapsesta tai hänen kasvuympäristöstään huolimatta.

Mutta..enpä olisi uskonut että sama päätee myös merkkausnauhoihin ja aikuisiin. :D

Muistan kuinka haaveilin kouluaikoinani saavani näppeihini sellaisen mekaanisen merkkausnauhan. Tiedättehän, sellaisen jolla painellaan kirjaimet ja joka sylkee ulos tarranauhaa, jolla voi merkata sitten eri tavaroita? Lähipiirissäni ainakin on useita ihmisiä, jotka innostuvat oitis tarranauhakoneen nähdessään ja kuin pikkupojat alkavat raksuttamaan omia, usein humoristisia tarranauhojaan.

Minäkin pääsin toteuttamaan kesällä itseäni tuttavani koneella. Ai, kuinka terapeuttiselta ja hauskalta tarranauhan naputtelu tuntuikaan! Suosittelen, jos vaan tuollaisen harvinaisen koneen luokse vielä pääsette. ;)

Meillä kone oli mukana kesän festareilla, jossa olimme kulttuuriyhdistyksemme kanssa pitämässä kojua. Tarranauhalla festarikävijät saivat nimikoida omia rintamerkkejään. Samalla tekniikalla ajattelin tehdä itselleni pyyhenimitägit. Näistä seuraavassa postauksessa lisää.

Löydä sisäinen kotirouvasi

omeapiirakka

Välillä mieli haikailee takaisin työelämän kuhinaan, mutta näin rauhaisana sadepäivänä iloitsen mahdollisuudestani olla ‘vaan’ kotona. KYLLÄ – siivota, pestä ja viikata pyykkejä sekä laittaa ruokaa ennen miehen kotiin tuloa. Mottonani on aiemmin ollut “siisti koti on merkki hukkaan heitetystä elämästä” – se on totta edelleenkin, mutta onpa ihanaa kun nykyään on joskus aikaa myös siivota koti.

En muista milloin työelämässä ryntäillessäni olisimme ehtineet pedata edes sänkyä. Kodin sotkua ei toki kiireessä huomannut, mutta tänään pedatessani sänkyä jäin pohtimaan, kuinka kaunista kotona onkaan ja kuinka ihanaa on, että ehdin pitää sitä jopa nyt siistinä.

Hurjat seikkailut ja villi yöeläminen ovat toki edelleen minusta mielenkiintoisia puuhaa, mutta en jaksa janota enää joka päivä jotain “erityistä”. Minusta on mukava olla ihan vain näin kotona – en tarvitse enempää. <3

Ohjeita ja vinkkejä kotirouvamaiseen elämään

  • On ok, olla tekemättä “mitään”. Elämä on jännitystä ja elämyksiä täynnä, mutta niitä ei tarvitse janota jokaisena päivänä.
  • Elämyksiä löytää myös läheltä, vaikkapa omasta (siististä) kodista kunhan jaksaa vain keskittyä ja katsoa tarkemmin.
  • Kotityöt ovat meditaatiota parhaimmillaan. Joku voisi sanoa siivoamista tylsäksi, mutta mikä onkaan meditatiivisempaa kuin näiden yksinkertaisten ja helppojen liikkeiden toistaminen! Siivotessa ei voi lisäksi tuntea suorituspaineita – onnistut aina. ;)
  • Kaunis koti on visuaalinen ilo. Älä kuitenkaan tunne painetta kodin siistinä pitämisestä, koti siistiytyy sitten kun siihen on löytyy sopiva aika.


Koska olen itse laihdutuskuurilla ja pyrin välttämään turhia kiusauksia kaapissani, en aio tehdä (lähestyvästä omenasatokaudesta huolimatta) kuvassa näkyvää  AIVAN TAIVAALLISTA mantelista omenapiirakkaa. Postauksen alussa siis kuva kyseisestä omenapiirakasta parin vuoden takaa – ja linkki vie ohjeeseen, vanhaan leivontablogiini. :)