Villiä ja vapautunutta menoa – vappuna ja muutenkin!

Tässä vapputunnelmiin sopiva nosto menneestä postauksesta, joka käsitteli kynttiläänsä vakan alla pitävistä tyypeistä ja joka toisaalta ei ole paha juttu. Sama missä se liekki palaa, kunhan se palaa vapautuneesti juuri niin kuin sinä haluat!

Vapautunutta oloa ja tekemisen iloa sinulle,  niin vappuna kuin sen jälkeenkin. <3

Mainokset

Ei unelmia vaan tätä päivää ja iloa

Tämä kuva on viime vuodelta, jolloin siskoni oli elossa ja täytti 38 vuotta. Tässä vaiheessa vielä unelmoimme siitä, että sisko kyllä paranee, vaikka tilanne näyttikin synkältä.

Oli kyllä vaikeaa keksiä mitä kirjoittaisi synttärikorttiin ihmiselle, jolla on elämänsä jyrkin ja kivisin polku edessä: juuri löytynyt laajalle levinnyt syöpä ja kovat hoidot.

Yritin muistaakseni tsempata kortilla siskoani: “Nauti hyvistä hetkistä ja unelmoi yli pahimman.” Muistan miten ajatuksemme kuitenkin kääntyi diagnoosin synketessä ja hoitojen loppuessa tulevaisuuden haaveista vain käsillä olevan hetken arvostamiseen.

Siskoni ehti sairastaa ennen kuolemaansa yhteensä 6 kuukautta. Tämä aika tuntui kuitenkin pisimmältä ikinä, mutta positiivisessa mielessä: päivien rullaamisen, arjessa ryntäilyn ja tulevaisuuden haavemaalailun sijaan keskityimme joka sekuntiin. Nautimme niistä yhdessä ja olimme niistä kiitollisia.

Siskoni muisti lopussa kiittää monesta pienestä asiasta. Kyllä se niin menee, että vaikka moni asia elämässä olisi synkkä, löytyy varmasti niitä hyviäkin pieniä asioita – asioita joista voi olla kiitollinen ja iloinen.

Toivoa, iloa ja kiitollisuutta kaikille! <3 Kyllä sitä on jokaiselle tarjolla, kunhan vain muistaa etsiä.

Tonttuovia ja turhamaisuutta?

Meille muuttaa kohta Tonttu Kotilainen… voisin veikata. :)

Tonttuovi kaunis – mutta tämä maalausalusta… Vaihtoon!

…Kyllä nyt kelpaa!

Postaukseni ei käsittele tämän joulun hittituotteen ”tonttuoven” turhamaisuutta – se on mielestäni ihana, tarpeellinen ja kerrassaan mahtava keksintö! Etenkin, kun eilen sain sen vihdoin hankittua Suomen Kädentaitomessuiltani itselleni. :) Sen sijaan avaudun huvittuneena omasta maailman luokan ongelmastani: maalausalustan rumuudesta.

Tarkoitus oli sommitella ja sekoittaa sopivat värit vaneriseen tonttuoveen, mutta maalausalustan sekavuus ja rumuus alkoi ärsyttämään minua. Nauroin ensin hieman omalle mahdottomuudelleni: ”Eikö se ole ihan sama minkä näköinen se maalausalusta on? Kertakäyttöinenhän se on ja menee sotkuun kumminkin..” Ja että olenpa nyt vähän liian turhamainen. Mutta toisaalta, kyllähän kokonaisuuden hahmottaminen on vaikeampaa, kun värikäs, sekava ja rauhaton tausta vetää huomion itseensä. Lisäksi nykyään sitä on mahdollisuus istahtaa niin harvoin askarteluiden ja käsitöiden äärelle, että jos saan tuplattua nautinnon sillä että työskentely-ympäristö on maalausalustaa myöten esteettinen, onko se nyt niin paha juttu?

Siksipä siis kesken maalauksen vaihdoin alustan toiseen. Ja ah, kuinka ihanalta se tuntuikaan!

Onkohan kukaan muu yhtä hullu? Ei kun, Korjaan… Estetiikasta nauttiva. :D

Nautitaan estetiikasta ystäväiset – nautitaan pienistä jutuista!

__
Tonttuovi ostettu Tampereen Kädentaito Messuilta 2017 / www. kuusipohja.com

Siskolle askarrellen


…viimeisen kerran.

Siskoni menehtyi syöpään toukokuun alussa. Kuva on hänen muistotilaisuudestaan, joka oli maailman kaunein, iloisin ja surullisin. Tulostelin kivoja ja hauskojakin kuvia hänen elämänpolultaan ja matkan varrelle sukulaiset ja ystävät saivat lisätä omia muistojaan.

Miksi käytin sanaa “iloinen” muistotilaisuuden yhteydessä? Ehkä näin shokista hiljalleen toipuneena ymmärrän, että pysyäkseni järjissä tuossa vaikeassa tilanteessa halusin että surun, toivottomuuden ja menetyksen sijaan keskittyisimme siihen kun hän oli vielä elossa. Antaisimme arvoa siskoni elämälle – sen parhaille hetkille ja mukaville muistoille, jossa kaikki paikalla olleet saivat olla mukana.

Ajattelin tuolloin, että vaikka kuolema on kamala asia, voi näinkin pahasta tilanteesta löytää myös hyvää. Katkeruuden ja surun sijaan muistaisin päällimmäisenä tästä siskoni maailman parhaan asenteen elämää kohtaan. Siskoni oli elämänhaluinen loppuun saakka, hän ei luovuttanut! Hän ei antanut periksi. Lisäksi välillä sääliessäni siskoa hänen ikävästä tilanteestaan, hän vain käänsi asian leikiksi.

Ajattelin heti kuoleman jälkeen, että jos siskoni oli lopulta täysin sänkypotilaana ja hän ei pystynyt syömään ruokaa viimeiseen neljään kuukauteen, oli kuolema tässä tilanteessa jo helpotus.

Mutta… Se taisikin olla vain asian kieltämistä ja ensitilan shokkivaihetta. Nyt negatiivisia, surullisia ja toivottomiakin ajatuksia pulpahtaa koko ajan pintaan. Aiemmat positiiviset ajatukset tuntuvat suorastaan vähän yhdentekeviltä: Miksi isosiskon täytyi mennä? Miksi hän joutui kokemaan tämän kamaluuden, aivan yllättäen ja “ilman mitään syytä”? Miksi hänen puolisonsa ja perheensä joutuu kokemaan tämän? Onko tässä elämässä oikeastaan mitään järkeä, jos sen tilanne voi näin yllättäen kääntyä ja päättyä?  (Vaikka mitä tekisit, yrittäisit tai toivoisit.) On vaikea ymmärtää, että siskoni oli vierelläni koko elämän ja nyt hän on vain poissa.

Minun osalta sureminen taitaa alkaa todella vasta nyt.

Mutta vaikka postaukseni ei päättynyt kovin positiivisiin tunnelmiin, uskon että tilanne ei ole toivoton. Siskoni perhe selviää tästä, elämä kantaa eteenpäin. Myös minä selviän tästä. ❤️ Elämässä on jo nyt paljon iloa ja hyvää, josta voimme nauttia ja olla kiitollisia. Mutta surraan nyt ensin.

Harmi, että kävi näin.

Ei se niin mustavalkoista ole…Eikä mustaa ainakaan!

_nik9303

Sairastuminen lähipiirissäni on vienyt nyt voimia ja olen pitänyt taukoa bloggaamisesta.

Alkujärkytyksestä, itkusta ja lamaantumisesta selvittyäni kuitenkin ymmärsin, että nyt jos koskaan ei ole syytä suruun. Vaikka sairaus muuttikin ehkä vieraaksi lähipiiriimme, elämä jatkuu. Meidän kaikkien elämä! <3 Jokaisesta päivästä kannattaa olla kiitollinen, jokaisesta päivästä kannattaa nauttia.

Sen sijaan, että lankeaisi surkuttelemaan tai takertumaan aikaan ennen sairautta, voi sairaudenkin ottaa mahdollisuutena kokea myös hyvää. Sairastuminen antaa perspektiiviä ja laittaa asiat tärkeysjärjestykseen. Sairaus lakaisee turhat tunteet pois ja jättää jäljelle ne tärkeimmät. Sairaus voi olla mahdollisuus hidastaa vauhtia, ottaa (jopa) kevyesti ja antaa arvoa elämälle.

Elämäniloitkaamme!


ps. Kuvassa ei sairauden vaan Deutsches Museumin pitkien käytävien väsyttämä äiti. :)

Luovuuden liikkeellepanija?

Paperiputket kierrätyspaperista

Olen tuskaillut joskus toimistossa istuessani ja visuaalista suunnittelua kiireellä tehdessä, ettei ”luovuus ei kulje kello kaulassa” tai käskien.  Mutta toisaalta, joskus jokin tavoite kuten aikaraja, teema tai kilpailu saa luovuuden kukkimaan.

Meillä on tänään jälleen ”ompeluseuran” kokoontuminen, jossa teemana himmelit. Kuten aina tapaamisen lähestyessä, alkoi inspiraationi pulppuamaan. Ja nyt muutamaa tuntia ennen h-hetkeä aloin työstämään materiaaleja himmeleitä varten. Jos kokoontumista ei olisi tänään, en olisi luultavasti (koskaan) siirtynyt tuumasta toimeen.

Joskus pieni houkutin on hyvästä luovuudelle.
Mikä saa sinun luovuutesi kukkimaan?

”Himmeleistä” lisää hieman myöhemmin. Jotain pientä ja kaunista toivon mukaan syntyy vanhoista sanomalehdistä rullatuista paperipilleistä ja mattamustaksi maalatuista vanupuikoista. :)

 

Joulukalenteri-ideoita ja suunnittelun iloa

img_0075

Joskus suunnittelu on mukavampaa kuin itse tekeminen. Ja nykyään myös suunnittelusta on tehty varsin mukavaa, kun on internet..ja mikä ihaninta Pinterest!

Keräsin Pinterestiin joulukalenteri-ideoita. Käykää toki katsomassa ne, jos ”joulukalenteri aikuiseen makuun” kiinnostaa. :) Näiden pohjalta syntyi myös meidän perheen tämän vuoden kalenteri, josta lisää tulevissa postauksissa.

Vaikka monta täydellisen ihanaa ideaa tuli surffailessa jo vastaan, kävi lopulta niin kuten yleensä käy: omasta tekeleestä tuli sitten aivan omanlainen. Se minusta surffailussa ja ”benchmarkkauksessa” onkin ihaninta (ja paljastetaan salaisuus: samaa menetelmää käytän melkein aina myös työssäni visuaalisena suunnittelijana), että vaikka kuinka lähtisi jo jostain olemassa olevasta ideasta liikkeelle, päätyy lopulta jonnekin aivan muualle.

Ja hyvä niin: Alkuperäistä ideaa ei ole siis härskisti kopioitu, vaan se on toiminut pohjana jollekin aivan uudelle. Jopa silloinkin, kun homma on lähtenyt käyntiin melkein kopiointina.

Tätä ei kannata ymmärtää väärin. Uskoisin näin maailman nykyään toimivan: 0,5%  porukasta tekee täysin uutta ja ennennäkemätöntä (taitelijat ja innovaattorit) ja 99,5% muuntelee ja varioi jo olemassa olevaa. Lisäksi inspiraatio vaatii pohjaksi lähdemateriaaleja: ennen ne haettiin matkoilta, taiteesta ja kirjallisuudesta, nyt lähteenä toimii internet.

Mutta takaisin suunnittelun iloon…

Monelle käsillä tekeminen on terapiaa, mutta minulla ehkä käsitöiden antoisin vaihe on suunnittelu. Olen usein nauranutkin, että voi kun minulla olisi assistentti. Silloin voisin keskittyä 100% ideointiin ja joku toinen, minua jopa kädestään kätevämpi (se ei paljoa vaadi..:) ) voisi hoitaa homman loppuun asti!

Onneksi nykyään on netti, jossa montaa ideaa voi makustella yhtäaikaa ennen toimeen ryhtymistä. Ja mikä parasta, välillä ei tarvitse edes ryhtyä tekemään mitään! Minulle ainakin kauniiden lopputulosten katselu ja makustelu mielessä on jo terapiaa itsessään. <3