Siskolle askarrellen


…viimeisen kerran.

Siskoni menehtyi syöpään toukokuun alussa. Kuva on hänen muistotilaisuudestaan, joka oli maailman kaunein, iloisin ja surullisin. Tulostelin kivoja ja hauskojakin kuvia hänen elämänpolultaan ja matkan varrelle sukulaiset ja ystävät saivat lisätä omia muistojaan.

Miksi käytin sanaa “iloinen” muistotilaisuuden yhteydessä? Ehkä näin shokista hiljalleen toipuneena ymmärrän, että pysyäkseni järjissä tuossa vaikeassa tilanteessa halusin että surun, toivottomuuden ja menetyksen sijaan keskittyisimme siihen kun hän oli vielä elossa. Antaisimme arvoa siskoni elämälle – sen parhaille hetkille ja mukaville muistoille, jossa kaikki paikalla olleet saivat olla mukana.

Ajattelin tuolloin, että vaikka kuolema on kamala asia, voi näinkin pahasta tilanteesta löytää myös hyvää. Katkeruuden ja surun sijaan muistaisin päällimmäisenä tästä siskoni maailman parhaan asenteen elämää kohtaan. Siskoni oli elämänhaluinen loppuun saakka, hän ei luovuttanut! Hän ei antanut periksi. Lisäksi välillä sääliessäni siskoa hänen ikävästä tilanteestaan, hän vain käänsi asian leikiksi.

Ajattelin heti kuoleman jälkeen, että jos siskoni oli lopulta täysin sänkypotilaana ja hän ei pystynyt syömään ruokaa viimeiseen neljään kuukauteen, oli kuolema tässä tilanteessa jo helpotus.

Mutta… Se taisikin olla vain asian kieltämistä ja ensitilan shokkivaihetta. Nyt negatiivisia, surullisia ja toivottomiakin ajatuksia pulpahtaa koko ajan pintaan. Aiemmat positiiviset ajatukset tuntuvat suorastaan vähän yhdentekeviltä: Miksi isosiskon täytyi mennä? Miksi hän joutui kokemaan tämän kamaluuden, aivan yllättäen ja “ilman mitään syytä”? Miksi hänen puolisonsa ja perheensä joutuu kokemaan tämän? Onko tässä elämässä oikeastaan mitään järkeä, jos sen tilanne voi näin yllättäen kääntyä ja päättyä?  (Vaikka mitä tekisit, yrittäisit tai toivoisit.) On vaikea ymmärtää, että siskoni oli vierelläni koko elämän ja nyt hän on vain poissa.

Minun osalta sureminen taitaa alkaa todella vasta nyt.

Mutta vaikka postaukseni ei päättynyt kovin positiivisiin tunnelmiin, uskon että tilanne ei ole toivoton. Siskoni perhe selviää tästä, elämä kantaa eteenpäin. Myös minä selviän tästä. ❤️ Elämässä on jo nyt paljon iloa ja hyvää, josta voimme nauttia ja olla kiitollisia. Mutta surraan nyt ensin.

Harmi, että kävi näin.

Mainokset