Pidä taitosi piilossa




Kun oma pää lyö tyhjää, voi iloita muiden luovuudesta ja ympärillä olevasta kauneudesta.
Tällä kertaa ajattelin nostaa blogiini kuvia ystäväni tekemästä kirjasta.

Kyseessä on jo kauan sitten tehty työ, mutta oman tapansa mukaan hän ei aikanaan tehnyt asiasta sen suurempaa numeroa. Onneksi kirja ilmestyi sattumalta kahvipöytään askarteluviikonlopun päätteeksi.

Olen huomannut, että toisinaan super-luovat ihmiset eivät hiisku taidoistaan. Asia jopa säälitti minua aiemmin: Mikä harmi, kun heidän luomansa kauniit, luovat ja ihanat asiat eivät päädy koskaan muiden ihmisten silmien alle ja eivät saa ansaitsemaansa mainetta ja suurta kunniaa! Mutta toisaalta, onko taide tai oivallus yhtään parempi silloin, jos se saisi muiden huomion? Kai asia on yhtä tärkeä ja suurenmoinen vaikka sen joku olisi vain itselleen tehnyt?

Ehkäpä minunkin pitäisi lopettaa hyväksynnän hakeminen ulkopuolelta ja tehdä joskus joitakin juttuja vain itselle. Ei kuvia, ei blogipostauksia, ei kehujen ja ihastusten hakemista. For my eyes only!  Sisäänpäin kääntyminen antaisi vapautta. Se, joka tekee omaa juttuaan salaa saa täydellisen vapauden tehdä juuri mitä haluaa. Silloin kun ei tarvitse pelätä muiden tuomiota tai kun taustalla ei ole painetta menestyksestä, voi olla vapaa ja juuri tasan sellainen kuin haluaa!

Mutta nyt takaisin ystävään… Alla otteita hänen siskolleen kuvaamastaan runokirjasta. Runokirjan tyypit ovat myös hänen virkkaamiaan. Kirja lähti siskolle syntymäpäivälahjaksi – tyypit pienille tuttaville leikkikavereiksi. <3

Ihana kirja.
Hienoa työtä ja luovuutta, Petra! (Vaikka tietenkin myös ilman näitä sanoja, tuo olisi ollut jo arvokas ihmetys. )

Aamu alkaa yhdessä
kuono nokan vieressä.
Lakanatkin auringosta,
aamu minut ylös nosta!

 

Juhlan suurin sankari,
oma paras kaveri.
Juhlapöytään appelsiini,
asuksi vain serpentiini.

Keinussa vauhtia, laskussa liiukua.
Leikkipuistossa naurua, kiukkua.
Kiikusta alas jos tömpsähtää,
on pilvissä jalat, hiekassa pää.

Metsä on karhun ja linnun koti
käymään voit mennä sinäkin toki.
Kutsu käy kätköön, suojaan koloon,
tähän vois tottua ajan oloon.

Vesi on hiljaa ja silmissä uni,
rannasta autio illaksi tuli.
Tekikö kakun viimeisen
karhu vai lintu, muista en.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s