Mistä on pienen pojan kakut tehty…

Suunnitelma kakun koristeluksi pilvikuviolla ja sokerikuorrutteella

Inspiraatiota hakemassa Instagramista

Minun täytyy myöntää, että en osaa juuri ollenkaan piirtää vapaalla kädellä. Ajattelin tehdä elinochalvan instagram-kakkukuvan innoittamana (ja tietenkin suurena pilvi-fanaatikkona) lapseni nimipäiväjuhliin söpön pilvikakun, mutta jopa pilven piirtäminen alusta asti käsin on meikäläiselle “aika mahdoton juttu”! Noh, mutta onneksi on tietokoneet..

Olin jo googlettamassa sopivaa pilvikuvaa, kunnes muistin että omasta blogistanihan löytyy jo pilvikuvioita ja vieläpä vektorimuodossa..Nappasin kakkuun siis yhden kodinhoitohuoneeni seinämaalauksessa käytetyistä pilvistä -sitä hieman täydentäen.

Koska vapaalla kädellä piirtämistä huonommin menisi takuulla vapaalla kädellä sokerimassan leikkaaminen, ajattelin suunnitella kakun kuviot ensin koneella, tulostaa ne paperille ja käyttää irtileikattuja kuvioita sabluunana sokerimassan leikkaamisessa.

Saapa nähdä tuleeko kakusta  kuten suunniteltu (siis kuten tuossa postauksen ylälaidassa olevassa draftissa)… Mitäs luulette? 😃

Tarvikkeet
Tässä ladattavaksi A4-kokoinen sabluuna, jota aion itsekin käyttää kakun koristuksien leikkaamiseen: kakkupilvi.pdf

Kuvia valmiista täytekakusta löytyy täältä

Mainokset

One thought on “Mistä on pienen pojan kakut tehty…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s