Aikuisten värityskirjat taitavat olla se, mitä askartelurintamalta 2015 jää parhaiten mieleen. Minäkin sain vuoden aikana pari värityskirjaa lahjaksi, joista viimeisimpään pääsin kunnolla käsiksi nyt vasta vuoden 2016 puolella.
Sain siis joululahjaksi siskoltani värityskirja-kortteja (Pepin – Turkish design), joiden kanssa, kuten sisarus-suhteisiin yleensäkin, kuului sekä murhetta että iloa. Korteissa oli hyvää se, että ne saivat minut kaivamaan vuosien tauon jälkeen vihdoin akvarellit esiin (eipä ollut tullut vesivärimaalailtua oikein mitään sitten lukioaikojen – eli reiluun, reiluun vuosikymmeneen!), mutta huonoa se että ymmärsin ettei vesivärimaalaus ehkä ole juttuni. :D
Vesivärit ovat kyllä kauniita, mutta vaarallista niissä on se että tehtyä vetoa, etenkin tummalla värillä, ei voi peruuttaa. Lisäksi tällä kokemattomalla maalaajalla väripigmenttiä oli välillä liikaa ja toisinaan taas sivellin oli liian märkä, jolloin väri levisi yli rajojen. Koska itse rakastan tarkkuutta ja halittua ‘jälkeä’, tuntui tällainen peli …ehkä vähän liian jännittävältä. :)
Kun muutamat kortit tuli sudittua ensin plörinäksi, huomasin että on parempi testata ronskisti eri värejä ja värikylläisyyksiä ensin erilliseen testikorttiin. Ja kun mukavat yhdistelmät löytyvät, pyrkiä nämä toteuttamaan sitten lopullisiin kortteihin.
Päädyin lisäksi yhdistämään kortteihin sekä tussiväritystä että vesiväriä: koska vesivärillä ei saanut kovin tarkkaa jälkeä tehdyksi, maalasin haaleilla väreillä korttien taustan ja väritin tussilla tarkemmat kuviot.
Vaikka maalaaminen aiheuttikin matkan varrella harmaita hiuksia, niin… hmh, muutamasta kortista tuli oikein nättejä!
Jos näitä vesivärityskortteja saisi vielä hieman suuremmassa koossa ja suuremmilla kuvioilla, joita amatöörinkin olisi helppo rennoilla mielin värittää, olisi se kovin kivaa.
Mikä on sinun suosikkivärityskirjasi?
Vinkkejä vesivärimaalaamiseen
- Satsaa laadukkaisiin akvarelliväreihin: vain tippa vettä riittää irroittamaan värin värinapista. Lisäksi runsaspigmenttiset värit riittävät pitkään, sillä niitä ei tarvitse hangata ja läträtä puhki vedellä.
- Hyvä ”vesiväri” eli akvarelliväripaletti : https://konstashop.fi/fine-akvarellivarit.html (Ja hintakaan ei paha, vain 8,90 e)
- Uskoisin itse että ilman tätä akvarelliväripalettia ja minimaalisen kokoista pensseliä ei näiden A6-kokoisisten värityskorttien maalaamisesta olisi tullut mitään. ;)
Tarvikkeet:
Turkish Design vesivärityskortit , Le Franc & Bourgeois Fine-akvarellivärit, Vesivärisiveltimet koko 1 ja 3.