Tonttuovia ja turhamaisuutta?

Meille muuttaa kohta Tonttu Kotilainen… voisin veikata. :)

Tonttuovi kaunis – mutta tämä maalausalusta… Vaihtoon!

…Kyllä nyt kelpaa!

Postaukseni ei käsittele tämän joulun hittituotteen ”tonttuoven” turhamaisuutta – se on mielestäni ihana, tarpeellinen ja kerrassaan mahtava keksintö! Etenkin, kun eilen sain sen vihdoin hankittua Suomen Kädentaitomessuiltani itselleni. :) Sen sijaan avaudun huvittuneena omasta maailman luokan ongelmastani: maalausalustan rumuudesta.

Tarkoitus oli sommitella ja sekoittaa sopivat värit vaneriseen tonttuoveen, mutta maalausalustan sekavuus ja rumuus alkoi ärsyttämään minua. Nauroin ensin hieman omalle mahdottomuudelleni: ”Eikö se ole ihan sama minkä näköinen se maalausalusta on? Kertakäyttöinenhän se on ja menee sotkuun kumminkin..” Ja että olenpa nyt vähän liian turhamainen. Mutta toisaalta, kyllähän kokonaisuuden hahmottaminen on vaikeampaa, kun värikäs, sekava ja rauhaton tausta vetää huomion itseensä. Lisäksi nykyään sitä on mahdollisuus istahtaa niin harvoin askarteluiden ja käsitöiden äärelle, että jos saan tuplattua nautinnon sillä että työskentely-ympäristö on maalausalustaa myöten esteettinen, onko se nyt niin paha juttu?

Siksipä siis kesken maalauksen vaihdoin alustan toiseen. Ja ah, kuinka ihanalta se tuntuikaan!

Onkohan kukaan muu yhtä hullu? Ei kun, Korjaan… Estetiikasta nauttiva. :D

Nautitaan estetiikasta ystäväiset – nautitaan pienistä jutuista!

__
Tonttuovi ostettu Tampereen Kädentaito Messuilta 2017 / www. kuusipohja.com

Mainokset

Siskolle askarrellen


…viimeisen kerran.

Siskoni menehtyi syöpään toukokuun alussa. Kuva on hänen muistotilaisuudestaan, joka oli maailman kaunein, iloisin ja surullisin. Tulostelin kivoja ja hauskojakin kuvia hänen elämänpolultaan ja matkan varrelle sukulaiset ja ystävät saivat lisätä omia muistojaan.

Miksi käytin sanaa “iloinen” muistotilaisuuden yhteydessä? Ehkä näin shokista hiljalleen toipuneena ymmärrän, että pysyäkseni järjissä tuossa vaikeassa tilanteessa halusin että surun, toivottomuuden ja menetyksen sijaan keskittyisimme siihen kun hän oli vielä elossa. Antaisimme arvoa siskoni elämälle – sen parhaille hetkille ja mukaville muistoille, jossa kaikki paikalla olleet saivat olla mukana.

Ajattelin tuolloin, että vaikka kuolema on kamala asia, voi näinkin pahasta tilanteesta löytää myös hyvää. Katkeruuden ja surun sijaan muistaisin päällimmäisenä tästä siskoni maailman parhaan asenteen elämää kohtaan. Siskoni oli elämänhaluinen loppuun saakka, hän ei luovuttanut! Hän ei antanut periksi. Lisäksi välillä sääliessäni siskoa hänen ikävästä tilanteestaan, hän vain käänsi asian leikiksi.

Ajattelin heti kuoleman jälkeen, että jos siskoni oli lopulta täysin sänkypotilaana ja hän ei pystynyt syömään ruokaa viimeiseen neljään kuukauteen, oli kuolema tässä tilanteessa jo helpotus.

Mutta… Se taisikin olla vain asian kieltämistä ja ensitilan shokkivaihetta. Nyt negatiivisia, surullisia ja toivottomiakin ajatuksia pulpahtaa koko ajan pintaan. Aiemmat positiiviset ajatukset tuntuvat suorastaan vähän yhdentekeviltä: Miksi isosiskon täytyi mennä? Miksi hän joutui kokemaan tämän kamaluuden, aivan yllättäen ja “ilman mitään syytä”? Miksi hänen puolisonsa ja perheensä joutuu kokemaan tämän? Onko tässä elämässä oikeastaan mitään järkeä, jos sen tilanne voi näin yllättäen kääntyä ja päättyä?  (Vaikka mitä tekisit, yrittäisit tai toivoisit.) On vaikea ymmärtää, että siskoni oli vierelläni koko elämän ja nyt hän on vain poissa.

Minun osalta sureminen taitaa alkaa todella vasta nyt.

Mutta vaikka postaukseni ei päättynyt kovin positiivisiin tunnelmiin, uskon että tilanne ei ole toivoton. Siskoni perhe selviää tästä, elämä kantaa eteenpäin. Myös minä selviän tästä. ❤️ Elämässä on jo nyt paljon iloa ja hyvää, josta voimme nauttia ja olla kiitollisia. Mutta surraan nyt ensin.

Harmi, että kävi näin.

Virpojille


Tässä lapsen nappaama kuva. Hieno otos, Onni 1v 8kk!

Virpojat eivät ole nykyään enää itsestäänselvyys, siksi odotankin jännityksellä eksyykö ovellemme tänä vuonna ketään. Työkaveri teki tämänkaltaisia herkkupurkkeja viime pääsiäisenä…mutta näin vuoden kiivaan odotuksen jälkeen pääsin minäkin vihdoin taiteilemaan samanlaisia.

Tarvikkeina Tigeristä parilla eurolla ostettu ”washiteippi”, kaapissa lojuneet nätit silkkipaperin palat ja vanhat Piltti-sosepurkit.

Ostin näiden lisäksi vielä muutamat munat: tärkeintä mielestäni on, että pikku tulijat saavat valita parista eri vaihtoehdoista mieleisensä palkaksi kauniista oksasta. Ja jos virpojia ei tule..
Noh, petyn kyllä, mutta ehkä ylijäänet herkkupurkit hieman pehmentävät asiaa. :)

Nice work


Työni UX designerinä (CGI:llä) ei ole pelkkää piirtelyä… mutta välillä se on, ja se on kivaa! Töissä projektit ovat usein suuria ja monimutkaisia, mutta on mukavaa vaihtelua välillä leikitellä nopeiden ja yksinkertaisten ongelmien välillä, kuten eilen.

Tiimiltämme nousi idea huomioida jotenkin taloon tulevia uusia suunnittelijoita. Koska uusia tyyppejä on tulossa taloon jo pian, ajattelimme lähtä alkuun jollain nopeasti toteuttettavalla idealla. Olisiko oma kahvimuki, karkkien ja kynän kera kiva aloitussetti.. vähän niin kuin ”toimistoelämässäselviytymisen perustarvikkeet”? :)

Suunnittelin settiä varten testiksi ensimmäisen mukin. Tarkoitus olisi painattaa mukeihin jatkossa erityylisiä grafiikoita eri mietelausein.

ps. Positiivista palautetta tarvitsee antaa Tampereen Kuvatikkaukselle nopeasta toiminnasta! Astelin liikkeeseen perjantai-iltana 10 minuuttia ennen sulkemisaikaa ja jo klo 18.00 liikkeen sulkeutuessa oli muki kainalossa. Suosittelen kyllä yritystä. Ainakin, jos haluaa pikaisesti persoonallista lahjaa ja taitaa kuvankäsittelyn tai vektorigrafiikan teon..

Pidä taitosi piilossa




Kun oma pää lyö tyhjää, voi iloita muiden luovuudesta ja ympärillä olevasta kauneudesta.
Tällä kertaa ajattelin nostaa blogiini kuvia ystäväni tekemästä kirjasta.

Kyseessä on jo kauan sitten tehty työ, mutta oman tapansa mukaan hän ei aikanaan tehnyt asiasta sen suurempaa numeroa. Onneksi kirja ilmestyi sattumalta kahvipöytään askarteluviikonlopun päätteeksi.

Olen huomannut, että toisinaan super-luovat ihmiset eivät hiisku taidoistaan. Asia jopa säälitti minua aiemmin: Mikä harmi, kun heidän luomansa kauniit, luovat ja ihanat asiat eivät päädy koskaan muiden ihmisten silmien alle ja eivät saa ansaitsemaansa mainetta ja suurta kunniaa! Mutta toisaalta, onko taide tai oivallus yhtään parempi silloin, jos se saisi muiden huomion? Kai asia on yhtä tärkeä ja suurenmoinen vaikka sen joku olisi vain itselleen tehnyt?

Ehkäpä minunkin pitäisi lopettaa hyväksynnän hakeminen ulkopuolelta ja tehdä joskus joitakin juttuja vain itselle. Ei kuvia, ei blogipostauksia, ei kehujen ja ihastusten hakemista. For my eyes only!  Sisäänpäin kääntyminen antaisi vapautta. Se, joka tekee omaa juttuaan salaa saa täydellisen vapauden tehdä juuri mitä haluaa. Silloin kun ei tarvitse pelätä muiden tuomiota tai kun taustalla ei ole painetta menestyksestä, voi olla vapaa ja juuri tasan sellainen kuin haluaa!

Mutta nyt takaisin ystävään… Alla otteita hänen siskolleen kuvaamastaan runokirjasta. Runokirjan tyypit ovat myös hänen virkkaamiaan. Kirja lähti siskolle syntymäpäivälahjaksi – tyypit pienille tuttaville leikkikavereiksi. <3

Ihana kirja.
Hienoa työtä ja luovuutta, Petra! (Vaikka tietenkin myös ilman näitä sanoja, tuo olisi ollut jo arvokas ihmetys. )

Aamu alkaa yhdessä
kuono nokan vieressä.
Lakanatkin auringosta,
aamu minut ylös nosta!

 

Juhlan suurin sankari,
oma paras kaveri.
Juhlapöytään appelsiini,
asuksi vain serpentiini.

Keinussa vauhtia, laskussa liiukua.
Leikkipuistossa naurua, kiukkua.
Kiikusta alas jos tömpsähtää,
on pilvissä jalat, hiekassa pää.

Metsä on karhun ja linnun koti
käymään voit mennä sinäkin toki.
Kutsu käy kätköön, suojaan koloon,
tähän vois tottua ajan oloon.

Vesi on hiljaa ja silmissä uni,
rannasta autio illaksi tuli.
Tekikö kakun viimeisen
karhu vai lintu, muista en.

Kimppakivaa!

_nik9721
_nik9745_nik9725_nik9769_nik9747_nik9810_nik9853_nik9830

Kokoonnuimme pitkästä aikaa ystävien kesken tekemään viikonlopuksi käsitöitä. Vaikka tapahtuman aikana suorittamani uskalias kokeilu virkkauksen parissa osoittautui pettymykseksi, oli viikonloppu silti ihana. :) Sen lisäksi, että sai vaihtaa kuulumisia vanhojen ystävien kanssa, tuli vaihdettua myös oppeja eri tekniikoihin liittyen, maisteltuja limettidrinkkejä ja kruunattua viikonloppu lopuksi kakkubuffetilla kaupungissa. Olipa ihanan tyttömäinen viikonloppu!

Tällaiset tapaamiset ovat yllä hyvä mahdollisuus raivata omien käsitöiden teolle 100% varmuudella aikaa. Oli jotenkin rentouttavaa istahtaa pöydän ääreen ja tietää, että tästä lähtien meillä on 24 tuntia aikaa keskittyä näihin puuhiin.

Tapahtumalla ei myös ollut yhteistä teemaa, mutta vaivihkaa yhdessä puuhatessa tuli tutustuttua myös muiden tekemisiin ja sitä kautta uusiin tekniikoihin. Minä sain vinkkejä mm. konkarivirkkaajilta (tai jos totta puhutaan kädestä pitäen alkeisoppeja: nyt taikaympyrä, ketjusilmukka, puolipylväs, kokopylväs ja piilosilmukka ovat nyt tuttuja minulle. Jee!) ja virkkaajat jättivät koukut sivuun ja kokeilivat yhdessä uutta paper quilling -tekniikkaa, johon yksi viikonlopun osallistujista oli hurahtanut vain muutama kuukausi sitten.

Paperifiligrafiasta / paper quilling-tekniikasta on luvassa muuten juttua tulevissa postauksissa. Ja lisäksi kuvia ja ohjeita on tulossa myös muista viikonlopun aikana tehdyistä askareista (mm. leikkijäätelötötterö-ja pallot & muita virkattuja herkkuja lasten kahvipöytään).

Suosittelen kyllä käsitöiden pariin kokoontumista, olipa kyseessä vieraampi tai tutumpi porukka. Yhdessä työskentelyn jälkeen on hyvä mieli, kun lopputuloksena on kädessä jotain konkreettista, taskuun on tipahtanut monta uutta käsityövinkkiä ja on saanut tuntea yhteyttä ja käsillä tekemisen iloa saman kiinnostuksen kohteen jakavien ihmisten kanssa!

Käsityön iloa ja aurinkoa kaikille. <3

Suunnittelu käy työstä 

Mammalomani päättyi ja palasin takaisin työpaikalleni CGI:lle.  Parasta töihin paluussa on ollut se, että Senior designerinä saan käyttää antaumuksella (melkein) koko päivän suunnittelupuuhiin. Huonoa on se, että iltaisin on jo niin väsynyt ja kaikkensa antanut, ettei järjelliseen saati taiteelliseen toimintaan ole enää paukkuja. Lisähaasteen arkeen tuovat tietenkin paine (tai oikeastaan halu) viettää aikaa perheen kanssa, siskon sairaus (jossa haluan olla tukena ja auttaa heidän perhettään mahdollisimman paljon) ja tarve pitää omaa jaksamista ja terveyttään yllä liikkumalla säännöllisesti kuntosalilla käyden.

Noh, vaikka aikaa ei jää kotona näpräilyyn onneksi on sentään Instagram ja Pinterest, joita katsomalla tulee itselle melkein se sama tekemisen ilo tekemättä mitään.

Ja jos ei vapaalla ehdi olla luova, onneksi sitä saa olla edes töissä. Onpa mukavaa olla suunnittelija! :)

Tässä kuvassa yksi ensimmäisistä töistäni: taskuun mahtuva printtiesite uudesta yksiköstämme Ratkaisu17-tapahtumaan. Tämän jälkeen pääsinkin sitten tekemään paria mobiiliappia..